Вступление
[Verse 1]
Ei onnea luotu minulle,
se aluotiin muita vasten,
se luotiin perhojen iloita
ja leikkiä nukkelasten.
Jos en sitä itse ma särkisikään,
sen särkevät multa toiset:
nuo sääntöjen säveät seuraajat,
nuo homeisten lakien loiset,
joiden järki on jäykkä ja pimeä
ja tunne kuin tahkottu kivi,
mielipitehet museon hyllyltä
ja sielu kuin kirjan rivi,
joiden silmät on kierot ja karvahat
sitä kaikkea kaunista kohti,
joka lainakaapuja halveksii
ja omilla liikkua tohtii.
[Verse 2]
Te luulette, että mun henkeni
valeviisauteenne viihtyy:
mitä enemmän minua kiusaatte,
sitä enemmän mieleni kiihtyy.
Te luulette, että mun henkeni
veriottelussamme taipuu:
mitä enemmän minua sorratte,
sitä enemmän valtanne vaipuu.
Näennäisesti kenties taipua voin
yli voimien käypään valtaan,
mut kahleissakin minä säilytän
oman henkeni uhrialtaan;
ja jos ette elää salli mun,
niin tappakaa minut vainen:
minä olen vankina vaarallinen
ja kelvoton alamainen!